sunnuntai 4. joulukuuta 2016

interaktiivinen aikaparadoksi



fiktiiviset kuulemma tulevat minuun kuten maapallolle, unohtaen keitä ovat, tai olivat, ehkä kuolleitakin? ja eri
ajoistakin kuten maapallolla liikutaan, eli kaikki me ihmiset olemme joidenkin mukaan yksi ja sama, itsekin olen
kirjoittanut ennen kuin luin, mutta tapahtumathan muuttuvat, vai muuttuvatko? mutta millä tavalla ja missä? typerää jos
eivät muutu. minun aikajanassani ei ainakaan mitään tapahtumia ole muuttunut, vai muuttuvatko ne nykyisen kaltaiseksi
kun kuollaan ja synnytään uudelleen, vai onko ne tapahtumat meille henkilökohtaisia, siis jotka muuttuvat. vai ollaanko
me jossain ryhmässä joiden tapahtumat muuttuvat, vai pitääkö meidän tehdä jotain että olisimme samassa
tapahtumamuuttumossa missä lie. ehkä meillä on yhteisiä asioita elämässä jotka olemme samassa tapahtumamuuttumossa,
menee aika monimutkaiseksi, en kuitenkaan millään käsitä miten tapahtumat muuttuvat muuta kuin henkilökohtaisesti, koska
minulle kun olen täälä maapallolla menneisyys ei voi millään muuttua, vaikka skitsofreenisesti minulle aiheutetaankin
aikaparadokseja jotka ovat tapahtuneet minulle oikeasti, ne häiritsevät mennyttä elämääni niin että se on kuulemma
muuttunut takanapäin, itse kyllä muistankin sen niin kun törmään mitä kaikkea ne puhuu mulle ja minä niille, ne voivat
katsokaas ottaa niitä toisia, fyysisiäkin? onko se yksikin vaan kaveriuteni tuloksena muuttunut eikä ymmärtänyt aluksi
mitä teki vai ymmärsikö, jos nykyajan skitsofreniani vaikutti menneisyyteen kun ne puhuivat menneisyydessä nykyisyydestä
käsin, onko menneisyyteni aikaparadoksin tulos. voiko sitä enää muuttaa? ja missä se muuttuu? pahat eli huonot tapahtumat
pitäisi kai hylätä, muistista/muistissa tai jotain. skitsofreeneille katsokaas äänet vittuilevat, se on skitsofreniaa eikä
siihen pitäisi todellisuutta ottaa mukaan, vai voiko edes, vai ovatko nuo fiktiiviset oikeasti muuttaneet niitä
menneisyyden tapahtumia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti