sunnuntai 25. lokakuuta 2015

uus saitti

Gandalf - hang on to dream
tuntematonta hyvää musiikkia, 69 vuodelta muistaakseni, tietääkseni ainoa levy. epäilen että kaikki ei tykkää.


mitä hittoa, päässäni käy kultanummen hoitajia eli ohjaajia ja ryhmäkodin kavereita jotka kysyttäessä sanoo että eivät oikeasti ole niitä(?) kuuntelen psybratio musiikkia youtubesta, mukavia videoita. niin joo, syön vain suomalaisia hedelmiä, on täälä joskus hedelmäkeittoa mitä lie, sitä syön. yleensä käyn viikonloppuisien vanhempien luona, joskus sielä vierailee sisaruksia, joskus menemme äidin kanssa kauppaan, ostan tonnikalapizzaa ja limsaa, joskus karkkia, en ole kovin lihava, päälle 60kg, en tiedä mistä laihuus johtuu, syön ihan normaalisti, jotkut vaan ovat luonnoltaan laihoja. en edes käy päiväkävelyllä, vaikka viikkolistassa lukee, bussilla menen kaupunkiin ja leponexpolille jossa mitataan veriarvoja että leponex toimii oikein tai jotain. aina en pääse vanhempien luokse ku ne on jossain tansseissa tai jossain asuntoautolla ja joskus minulla on viikonloppukeittiövuoro, eli ostan kaupasta kaikille ryhmäkotilaiselle safkat, ja haen iltapalan sit siivoan keittiön. kaiken lisäksi juon punaista rasvaista maitoa, hyvää kahvinkanssa, suvun tapoihin kuuluu juoda paljon kahvia. sukuni on lisäksi musikaalinen, faari soitti haitaria ja äidin jotkut velit ja minun serkukseni soittavat musiikkia. ite soittelin aikoinaan rumpua, mutta mitään kummoisempaa bändiä ei ollut, yks sekava bullshit bändi oli joissa mitään biisejä edes soiteltu vaan sekoiltiin kasetille. nykyään mulla on syntikka, en kovin kummoisia saa aikaan. osaan korvakuulolta soittaa musiikkia, tosin näppäimiä pitää hakea ku en tiedä mistä näppäimestä kuuluu mikäkin ääni. ostin tokmannista kenkäplankkia, sielä ei ollut töpötintä, se yks, pahaversio siitä rupes väittään että on varasti sen, täälä on katsokaas monta eri versiota kustakin fiktiivisestä välillä.

http://indianzih4.simplesite.com/
unohdin pistää - fantasia karkuteillä

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti