perjantai 21. heinäkuuta 2017

oikeus mutta ei velvollisuutta

nyt ne innostui lähtemään täältä sisältäni pois jos saavat itselleen olla niin kauan poissa kun haluavat, ja kun palaavat
minuun eivät olleet minusta ollenkaan pois.

ne on kuulemma psykedeeleistä peräisin nuo äänet, sen takia tarvitsen psyyke lääkettä, vaikka okei, ei se ihan noin mene.

kirjottelin aikoinaan interaktiivisesta aikaparadoksista, nyt tajusin että luulen että tolla yhellä äänellä(?) on
sellanen, se voi muuttaa menneisyyden asioita, ja ne muuttuu oikeassa menneisyydessä, eli minunkin menneisyydessä, kun
vittuilee kun kirjotan näistä teksteistä ja mainitsen hänet, vaikka en nimellä, niin vittuilee menneisyydessä, enkä
ymmärtänyt minkä takia, ja sitten sen takia kirjottelen. interaktiivisen aikaparadoksin avulla maapallolle luotiin aika,
sitä ennemmin pystyttiin kulkemaan ajassa minne haluttiin, se on luonnollista, ellei tarvi keksiä koneita jotka pääsevät
valon nopeutta.

niillä oli aikoinaan hyvä tekosyy kiusata minua, no, olen skitsofreeni.

minä kuulemma tulin niiden galaksiin kun sain skitsofrenian, ne sitten tulivat onnettomiksi.

se oli kuulemma se kusipää 'ystäväni' joka ei halunnut kertoa muille minuille enkä minä joka halusi siis omia niiden
elämän.

nyt ajattelin niille että ne pääsee pois kuinka pitkäksi ajaksi tahansa, sitten kun ne tulee takas, multa ei ole kulunut
niiden kohdalla sekuntiakaan, no, yks ainakin lähti, en tiedä tuliko takas vai jäikö noi muut se puhumaan.

nyt ne äänet väittelee että niillä on täys oikeus kaikilla olla täälä mutta ei mitään velvollisuutta ne toiset sanoo, ne
ensimmäiset sit sanoo että ne ei välttämättä kuulee kaikkia, no miksi ne väittelis ja puhuis tuosta asiasta jatkuvasti?
eikä niillä ole mitään velvollisuutta nähdäkään ja muuta sellaista, joka oikeus niillä kaikilla on ollut jo jonkin aikaa.
ainoa mistä ne toiset sit väittelee on se että niillä ei ollut mitään velvollisuutta noihin mitä mainitsin. sit ne sanoi
jotka sanovat että niillä on velvollisuus,* että me ollaan sovittu tämä riita eikä ne sit juttele(vähä ystävällisemmin
kyllä). tarvi jutella tai jotain, en muista. sit ne kyselee että miks te sit juttelette. niillä on siis täys oikeus nähdä
kuulla ja semmosia mitä mäkin. *siis niillä on oikeus mutta ei mitään velvollisuutta.

täälä oli aikoinaan 3 ryhmää, en rupea mainitsemaan keiden fiktiivisiä kopioita niissä oli, yhdet oli me, toiset oli nuo
sit nuo saa sanoa me:istä että nuo, sitten täälä oli tytöt(todellisuudessa naiset) joita ei kuulemma enää ole, näinä 2tena
kuukautena*, kun ne puhuvat 2 tuntia, 2 päivää, 2 kuukautta ja 2 vuotta pitkistä ajoista, esim näinä 2htena kuukautena
*en tiedä. ne ei ainakaan puhu enää(?)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti