sunnuntai 28. lokakuuta 2018

uni, näin vanhempani jälleen (oikeaati näen niitä usein)


uusi blogi:
savannianzih.blogspot.com (in english)
(huom:en siirry sinne)
(mulle) numero tähän alle (aloita kirjottaminen tästä)

mä muistaan ku aikoinaan baarissa se kusipää ikäänkuin näki mun läpi, syvimmätkin asiat, sitten niiden perusteella rupes
vittuilemaan, mä suutuin, mutta pidin malttini, nykyään olen lukenut että ne opettaa jotain, ollaan peilejä toisillemme
eli nähdään hänessä jotain meitä*1, eli meidän ajatuksia noita ajatuksia kohtaan, mutku se vaan tuntui vittuilevan ja hän
oli suuttuvaisen näkönen, vihan ilme päällään. mitä siinä ois pitäny oppia, otti mun muistoja näiltä ajoilta jolloin mä
oon jo skitsofreeni ja keksiny uusia asioita.
*1 meidän ajatuksia kenties, en osaa selittää, enkä tajuta täysin, tutustukaan netissä peileihin. ajattele mitä peilissä
ny nähään niin ehkä ymmärrät.

mulla oli nuorena kavereiden kanssa sellanen motto whatever että elä aina reunalla, sit ku ne varttui ja rupes käyttään
huumeita, ne selitti että niitä kiinnosti hypätä sen reunan yli, tietämättä mitä sielä oli, jälkeenpäin kai oli jotain
oppinu siitä. luin äskenkin henkisen facebookin ryhmässä että hyppy tuntemattomaan on heidän ajatuksinaan hyvä idea, no
en tiedä onko sama asia.

kusipää sanoi tänä aamuna et se haastaa mut oikeuteen perustuen siihen mitä kirjottelen hänestä täälä, no, en usko.

me ajateltiin ennen kaveri porukassa, tai no, ainakin minä, että pelot pitää kohdata, vaan eipäs enää, tuntuu kuin ne
tapahtuisivat uudelleen, johtunee skitsofreniasta. tuli vaan mieleen ku joissain facebook ryhmissä puhutaan samaa, onko
ne todellisuudessa mitään pelkoja kohdannu ees, ei siinä voi mitään, on vaan paikoillaan ja hyväksyy ku joku tekee sulle
jotain pahaa?

mä näin viime yönä unta et mä löysin vanhempieni luo monen vuoden jälkeen*, ku joku pikkutyttö sanoi mulle että mennään
tonne, no mä ajattelin että mennään, luulin aluksi että se oli joku mun vihollisista, ku minä siinä unessa pakenin, mahd.
kusipäätä, olin onnellinen, rupesin pelkäämään ku isä sanoi jotain ja kusipää otti mut, tai joutui ottamaan ku rupesin
pelkäämään, ja tajusin että se otti vaan ku minä annoin tai pelkäsin*1, sitte myöhemmin ku nukahdin, rupesin itkemään ku
me ei enää nähdä ku jompikumpi kuolee. heräsin taas ja itkin oikeasti, mut nukahdin taas.
*olin ollu joku ihmeen huumeiden käyttäjä monta vuotta.
1*tai joutui ottamaan(?)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti