sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

arkielämää, huumeidenkäyttöä

v****moisia pakkomielteitä laskea asioita jota yks fiktiivinen minulle aiheuttaa kun mielestäni pitää laskea, vai onko se hän joka laskee? pari viikkoa sitten ne väittivät että olisivat pöllineet minulta lehden, se tuli nyt kun silloin se ei tullut ja lähetin sähköpostia sinne. pihalla ei ole enää yhtään lunta, onneksi. taas aamulla tuli huono olo, olen silti onnellinen. näen yöllä unia huonommasta kaveristani jonka kanssa minulla ei enää ole välejä, ottaa päähän. minulla ei enää ole kavereita, kaikki ovat huumeidenkäyttäjiä, äiti suositteli eroa, erosin. itsekin jonkin verran käytin huumeita, mutta se on loppu, janssonin kodissa 3 kuukautta joka päivä käytettiin kannabista. kaverini teki hyvää fetajuustosalaattia, ja juustoja syötiin yksittäin, sit se joka aamu tuli hakemaan mut kahville. sit kun valvottiin pyörätuolipotilaan kanssa niin jälkeenpäin en jaksanut herätä sateenkaareen. huomasin että youtubissa äänet inisee. nyt ne huomas että sielä missä puhuvat sielä on mun ajatuksia eikä puheita, heräsin eilen aamulla niin mulla oli silmä paisunut, ilmeisesti epilepsiakohtaus. en tiedä mitä tänään on ruokana kun viikonloppuja ei lue listassa, kun keittäjiä ei ole paikalla. iltapalana pinaattikeittoa kanamuna ja leipä. olin psykologilla ennenkuin päädyin huutoniemenmielisairaalaan, sielä diagnosoitiin masennus. muistan kun olin yöllä kävelyllä kun kämppääni yritti tulla joku ja lähdin parvekkeelta pihalle, sitten yksi, nykyään ex-kaveri rupes ajamaan mua takaa ja huusi sieltä pysähtyneestä autosta että "tuu tänne mä tapan sut", syytä en tiedä. menin erääseen taloon jonne päädyin metsän ja pellon läpi ja soitin poliisit, poliisit veivät mut putkaan turvaan, sielä sain psykoosin. makoilin vaan mahallani. aamulla ne muistaakseni kysyivät että haluatko mennä mielisairaalaan, vaikka luulin että psykologille, vastasin kyllä, sitten ne veivät mut huutoniemelle. ruoka maksaa 6€, iltapala 2€ viikonloppu muistaakseni 2€ ja iltapala saman verran kuin viikolla. minulla on ruokana kasvispihvejä, ilmeisesti porkkanaa, ja perunaa. minulla on muuten diagnoosina erilaistumaton skitsofrenia, epilepsia ja alkoholin ja huumeidenkäyttö. lähdin monesti huutoniemeltä ryyppäämään, eli karkasin mielisairaalasta, aika pelottavaa varmaan joku miettii, mielisairaalasta karannut. mutta olen normaali ihminen erilaistumattoman skitsofreniasta huolimatta. minä ennenkuin sain skitsofrenian luulin että se tarkoittaa jakomielitautista vaikka se tarkoittaa henkilöä joka kuulee ääniä eli sisäinen ja ulkoinen maailma sekoittunut. eli äänet ovat hallusinaatioita. paranoiaa eli vainoharhoja minulla ei ole, vaikka väitetään että ne lähtisivät ajamaan minua takaa jos pääsisivät päästäni pois, mikä lienee mahdotonta. skitsofreniaa muuten sairastaa 1% väestöstä. minulla meni aika huonosti nuoruus, meinasin tehdä itsemurhan, kuuntelin bay laurelin - dream forever ja soitin kaverille että huomenna mua ei enää varmaan ole. sitten kuitenekin menin nukkumaan. nykyään enää siitä ei ole ongelmaa, sain sen koko elämästäni pois, olen ajatellut että skitsofreenit eivät tee itsemurhaa koska yrittävät muutenkin selviytyä, mutta olen ilmeisesti väärässä. olen kuulemma yhteydessä muihinkin maihin. tuo yks on onnellinen jos nauran sille, nauran oikein sen jutuille, lienee mikä kuuluisuus olen. olen lukenut että skitsofreenit saattavat yhtäkkiä nauraa ilman mitään ulkoista syytä omille sisäisille äänilleen. en ole varma mutta lienee harhaluuloa etttä skitsofreeniset kuulevat toistensa ääniä, vaikka kämpässäni käy näkymättömissä toisia talon skitsofreenisia asukkaita. täälä asunnossa muutenkin käy näkymättömiä fiktiivisiä joista kuulen vain äänen tietyssä kohtaa. mitähän nuo mielisairaat oikein kyyläävät, muakin, mitähän niiden äänet ovat niille musta kertoneet. silloin kun meinasin tehdä itsemurhan, olisin vetänyt puukolla ranteen pystypäin auki. jotkut niistä kuulemma silloin tällöin näkevät samoja unia kuin minä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti