torstai 16. huhtikuuta 2015

elämää, vainoharhoja

pihalla on taas kylmä kun satoi lunta, onneksi se on sulanut suurimmilta osin, näin nopeasti. liityin twitteriin, @anssianssianssi. kuuntelen scorpionsia, ihme, siltä tulee vieläkin levyjä, saksalainen bändi, aikoinaan kummelissa sitä matkittiin hyvin. tänään aamulla meinasi tulla huono olo. kaikilla bändeillä on tietty tyyli soittaa, jolla ne jatkaa. olen jollain lailla onnellinen, kiitos jälleen kerran citalopramille, se on ilmeisesti alkanut toimimaan. taas sataa lunta, mitä ihmettä, eikö se vois jo loppua, sulaa kuitenkin pian pois. olen alkanut juomaan hörppy mehua. pitää soittaa tänään äitille jos pääsis yökylään. ennakoin huonoa oloa, kävin hakemassa ketipinorin. torstaina oli mulle ruoaksi, paistettuja kanamunia ja kirsikkatomaatteja, iltapalaksi appelsiinirahka, leipä +leikkele. en päässyt vanhempien luokse, ilmeisesti kolmeen seuraavaan viikonloppuun, mutta ei se mitään, minulla on ensi vknloppuna keittiövuoro enkä pääse edes mihinkään. minulla on sellainen olo että tiedän että joku tuola jossain aina silloin tällöin ottaa minun ulkonäön ja sikailee minulla että saisi vahingoitettua mainettani, jota minulla ei kyllä edes ole, mutta sen edes vähän mitä ihmiset tietävät/ajattelevat minusta. hänellä/niillä on kai sellainen tieto että olisin kuuluisa, mikä minulla skitsofreniassani on. sitten hän aina kännissä laittoi minut tilaan jossa en muista mitään ja kiusasi minua, minkä hän kyllä osaa. ne kuulemma ottavat minulta muistia ja fiktiiviset käyttävät minun päätäni heidän päänään. menevät myös menneisyyteeni ja aiheuttavat minulle huonon maineen niin että minua on aina kiusatty, kaikki minun kaverini siis. kaikki sen takia että olen nykyään skitsofreeni ja fiktiiviset ajattelevat minusta pahaa koska se kuuluu skitsofreniaan. mutta minulta kuulemma menneisyydessäkin otettiin sillointällöin tietoisuus pois. mutta uskon että tuo kaikki on skitsofreniaa. en usko että se olisi niin taitavasti toteutettu että en tajunnut siitä mitään, olin katsokaas lapsena erittäin onnellinen. en ole harhaluuloinen noiden asioiden suhteen, toivon että en edes ikinä luule että tuo on totta mitä tuossa kerroin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti